perjantai 22. tammikuuta 2010


Vihdoinkin opettelin neulomaan villasukkia.
Koulun käsityötuntien opit olivat unohtuneet ja ensimmäisen sukan neuloinkin neljä kertaa.
Kun pahimman yli päästiin, joulupukin konttiin lähti villasukat melkein jokaiselle.
Tammikuussa oli aikaa neuloa sukat ihan vain itselle.

Kissa halusi välttämättä kuvaan,
mutta ei tietenkään pysynyt paikallaan riittävän kauaa.
-Hinku-

3 kommenttia:

  1. Hienot sukat! Tuollaiset haluaisin minäkin. Neuloin aikoinaan sukkia toisensa perään, mutta nyt en saa yksiäkään valmiiksi. Pitäisi, sillä kaikissa villasukissani reiät pohjissa! :) Ja voi mikä hurmaava harmaa!

    VastaaPoista
  2. Tuntuu, ettei monikaan enää kudo itse. Aiemmin tuo naapuri piti meidät villasukissa, mutta nyt kun tuli itse opeteltua saadut villasukat varmaankin vähenevät.
    Käytän itse ja suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Niin on hienot sukat. Sen verran niistä on minun ansiotani, että kun Hinku oli unohtanut kantapään tekemisen jalon taidon, minä siitä vähän muistutin. Hyvin oppi! Varttakin on pukannut toisellekin jalalle (ha ha haa, iskevä sukkasanonta). Muistan kyllä ne ajat, kun sinullakin oli aina sukkakutimet käsissä. Joskus siinä tosin käy kuin suutarin lapsille, kutoo muille sukkia, mutta itsellensä unohtaa kutoa ;)

    VastaaPoista